HeC -kouluvalmennus 15. heinäkuuta 2009
Mukaan mahtuu kolme ratsukkoa, joten ilmoittauduthan nopeasti mukaan (viimeinen ilmoittautumispäivä on 12. heinäkuuta)!
Valmennettavat (3/3) TÄYNNÄ
Hanski - Spader Spader
Valmennuksen alkupuolella Spader Spader oli, noh, lievästi sanoen hippusen ylienerginen; aina pitkillä sivuilla ollessaan se yritti päästä hieman ravaamaan etanavauhtisen hidastelun sijaan, mutta sait hyvin pidätettyä sitä. Viimein ori huomasi, että aina, kun se yritti omin lupinensa kiihdyttää, pysäytit sen hetkeksi niille sijoilleen, ja katsoi viisaammaksi hillitä edes rahtusen verran runsaita menohalujaan. Kulmissa Spede taipui oikein notkeasti kumpaankin suuntaan, samoin myöskin voltteja tehtäessä. Peruuttaminen ei tainnut liiemmin olla tämän pojan mieleen, mutta ihan kunniakkaasti se tästäkin harjoituksesta selviytyi. Pysähtyä se ei olisi millään malttanut, vaan seisahduttuaan vastentahtoisesti aloilleen se kuopi mielenosoituksellisesti kentän hiekkaa ja yritti pariin otteeseen useamman kerran lähteä omatoimisesti liikkeelle. Volttikahdeksikot sujuivat teiltä oikein esimerkillisesti.
mou. - JO Sámuel
JO Sámuel asteli kentälle valppaan oloisena ja vilkuili hieman epäluuloisesti muita valmennukseen osallistuneita ratsukoita. Alkukäynnit se kulki vähän jäykähkösti, koska sitä, niin kuin ilmeisesti, taisi vähän jännittää vieras paikka ja uudet tuttavuudet. Kulmissa ori koetti muutamalla ensimmäisellä kierroksella oikoa vähän, lopputunnista se ei lintsannut enää ollenkaan, kiitos määrätietoisten apujesi. Samulla oli todella mukavannäköiset askellajit, joiden olettaisin olevan miellyttäviä ratsastajallekin. Voltit tuppasivat aluksi muistuttamaan enemmän kananmunaa kuin ympyrää, mutta paranivat loppua kohti varsin kiitettävästi. Pysähdykset ja siirtymiset sujuivat todella kauniisti, eivätkä volttikahdeksikotkaan tuottaneet teille ongelmanhäivääkään
Veera A. - Nuuhku's
Zoloto
Alkukäynnit, voltit ja siirtymiset sujuivat teiltä oikein mainiosti. Peruuttaminen vaikutti olevan Zoloton mielestä inhottavaa isolla I:llä ja sait yrittää hyvän aikaa, ennen kuin sait ratsusi ylipäätänsä edes moiseen suostumaan. Volttikahdeksikko kaikissa askellajeissa osoittautui sitä vastoin varsin haasteelliseksi - käynnissä ja ravissa se sujui oikein mallikkaasti, mutta laukassa oripoika yritti kerta kerran perään palata takaisin kaviouralle siinä kahdeksikon keskivaiheilla. Tämä johtui siitä, että varsinkin vasemmalle kääntyminen vauhdin kasvaessa tuotti Zolotolle vaikeuksia, joista kuitenkin päästiin eroon yksinkertaisesti treenaamalla sitä hullun lailla. Valmennuksen lopuksi ori yllättikin täysin niin valmentajansa kuin ilmeestä päätellen myös ratsastajansa suoriutumalla kerrassaan mainiosti kahdeksikosta laukaten - ja kaiken lisäksi vieläpä vasempaan suuntaan!
Kaiken materiaalin © Sofia H., ellei toisin mainita.
Kopiointi kielletty.
|